Oliko ennen helpompaa? Ennen valmistuttiin ammattiin, edettiin selvää reittiä ylöspäin ja löytyi ihmisiä, jotka tiesivät tarkkaan, mitä itse kunkin kannattaa tehdä. Jotkut luulevat tietävänsä vieläkin. Työ ei ehkä ollut unelmatyö, mutta sillä sai ansaittua välttämättömän elannon ja sen jatkumiseen saattoi yleensä luottaa.
Entä nyt? Valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Uusia ammatteja syntyy yhtämittaa ja samalla vanhoja kuihtuu pois. Ollaan ikään kuin jatkuvasti uusissa aluissa pohtimassa mitä seuraavaksi. Mahdollisia uusia suuntia on tarjolla koko ajan.
Voiko tätä jotenkin hallita? Kuinka voisimme varmistaa, että etenemme hyvään suuntaan, kohti itsellemme sopivinta unelmatyötä?
Herminia Ibarra kehottaa kirjassaan Working Identity (2003) lähtemään tekemisistä liikkeelle ja saamaan sitä kautta selville mitä ajattelemme, tunnemme ja haluamme. Hän puhuu pienten voittojen strategiasta: tehdään rinnakkaisprojekteina sellaisia tehtäviä, joiden kautta saadaan tuntemuksia uudenlaisesta työstä tai työtavasta, vaikkapa valokuvausta opettamisen ohella tai urheiluvalmennusta biologian opintojen lomassa. Ilman suuria sitoumuksia testataan erilaisia mahdollisuuksia ja tunnustellaan oikeita suuntia. Reitti poukkoilee, koska välillä tehdään vääriä valintoja, mutta uusien reitinvalintojen kautta suunta korjaantuu.
Kuinka poukkoileva reitti saadaan johtamaan kohti unelmatyötä? Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto kertovat kirjassaan ITSEstään (2010) Johan Silénin kehittämästä mallista, jolla suunta maalia kohti voidaan säilyttää poukkoilusta huolimatta. Lähtökohta ja tavoite määritellään ensin jollakin tasolla, esimerkiksi lähtökohtana turhautuva olo ja maalina unelmatyö. Tavoitteen epämääräisyys voidaan alkuvaiheessa hyväksyä, koska se tarkentuu kokeilujen kautta.
Liikkeelle lähdettäessä valitaan ensin kriteerit, joilla voidaan arvioida, mikä mahdollisista askelista näyttäisi parhaiten johtavan kohti tavoitetta. Kriteereinä voi olla esimerkiksi oman kutsumuksen seuraamiseen, toimeentuloon tai toiminnan vapauteen liittyviä asioita. Sitten arvioidaan paras vaihtoehto ja toteutetaan se sopivan kevyenä ja lyhytkestoisena projektina. Kokeilun jälkeen ”nollataan” tilanne. Katsotaan saadun kokemuksen täydentämässä valossa, miltä ”maisema” nyt näyttää ja missä ollaan. Sitten ollaankin taas valmiina jatkamaan eteenpäin ottamalla kriteereihin pohjautuva seuraava askel ja kokeilu. Näin päästään askel askeleelta lähemmäs maalia, jota myös muutetaan ja kehitetään matkalla kertyvän opin pohjalta.
Suunnitteleminen on hyödyllistä, mutta lopullinen tieto saadaan vasta kokeilemalla. Miksi emme siis etenisi tekemällä pieniä kokeiluja ja rakentamalla reittiämme näiden kokeilujen viitoittamalla tiellä?
Tuntuuko haastavalta? Apua löytyy tarvittaessa esimerkiksi tästä: http://www.educons.fi/ura/