Adam Grant kertoo kirjassaan Give and take (2013) tutkimuksesta, johon osallistui maailman parhaita muusikoita, tieteenharjoittajia ja urheilijoita. Haastatellessaan eturivin pianisteja tutkijat huomasivat hämmästyksekseen, että suurimmalla osalla näistä huippumuusikoista oli ollut alkuvaiheessa melko vaatimaton lahjakkuuden taso. He kyllä erottuivat perheessä ja lähinaapurustossa, mutta eivät nousseet esiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla.
Toinen hämmästyksen aihe tutkijoille oli, että näiden huippupianistien ensimmäinen opettaja oli tyypillisesti aivan tavallisen tuntuinen naapuruston musiikinopettaja. Pianistit eivät siis olleet huippulahjakkaita eivätkä päässeet heti huippuopettajien ohjattaviksi, mutta kehittyivät silti ajan kuluessa maailman parhaiksi pianisteiksi. Miksi?
Se, missä nämä pianistit erosivat muista, oli harjoittelun määrä. He olivat motivoituneita harjoittelemaan huomattavasti muita enemmän. Kävi ilmi, että näiden huippujen ensimmäiset opettajat olivat välittäviä, ystävällisiä ja kärsivällisiä ja saivat musiikin tuntumaan mielenkiintoiselta ja hauskalta. Muusikonalut saivat hyvin positiivisia kokemuksia ensimmäisistä tunneistaan, mistä syntyi halu oppia enemmän ja alkukimmoke tiiviiseen harjoitteluun. Oppilaat saivat tutkia erilaisia mahdollisuuksia ja kokea kaikenlaisia musiikillisia aktiviteetteja ennemmin kuin altistua ”oikein tai väärin” tai ”hyvä tai huono” -kommenttien vaikutuksille.
Tämä antaa vahvistusta sille, ettemme me vanhemmat turhaan houkuttele lapsiamme ”löytöretkille” uusiin maailmoihin, vaikkapa museoihin, taidenäyttelyihin, konsertteihin, kylätapahtumiin, elokuviin tai kirjastoihin. Kun annamme heidän kaikessa rauhassa nähdä, tutkia ja kokeilla erilaisia asioita, luomme heille mahdollisuuksia innostua johonkin syvemmin.
Kehittymisessä luontainen lahjakkuus tietysti auttaa, ja harrastuksen tai ammatin vaatimien perusedellytysten tulee täyttyä. Tuon alkutason ei kuitenkaan tarvitse olla kovin korkea edes huipputasolle pyrittäessä. Motivaatio ja innostus rupeavat äkkiä merkitsemään lahjakkuutta enemmän. Ja kun motivaatio syttyy, alkaa näkyä määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja sisua kohti jotakin pidemmän tähtäimen tavoitetta.
Osaajaksi tulemiseen alalla kuin alalla tarvitaan ripaus lahjakkuutta, mutta ehkä huomattavasti vähemmän, kuin yleisesti kuvittelemme. Innostus ja motivaatio itsensä kehittämiseen harjoittelemalla taitaa sittenkin olla lahjakkuutta tärkeämpi tekijä.
—
