Meillä vanhemmilla on taipumus tehdä asioita lastemme puolesta. Lähtiessämme sille tielle opimme hiljalleen tekemään heille kuuluvia asioita yhä paremmin ja tehokkaammin. Ja mitä sujuvammin opimme niitä itse tekemään, sitä harvemmin maltamme katsoa lastemme ponnistelua niiden parissa. ”Annahan tänne, niin minä näytän” saattaa lipsahtaa yhä useammin.
Näin – hyvää tarkoittaen – tulemme tyrkyttäneeksi lapselle itse oppimamme mallin, joka ei ehkä ole hänelle paras mahdollinen ja jonka perusidea saattaa jäädä hänelle hämäräksi. Se ei linkity hänen aikaisempaan osaamiseensa, vaan jää irralliseksi keinoksi, jota hän ehkä osaa käyttää vain täsmälleen samanlaisessa tilanteessa. Saatamme myös vahvalla puuttumisella tappaa orastamassa olevan sisäisen motivaation kyseessä olevaan asiaan.
Kuva kirjasta Jäntti & Hirvonen (2017) Murkkumotivaation avaimet
Toinen vaihtoehto on yrittää ymmärtää lapsen tapaa ajatella asiasta. Neuvomisen sijasta voikin kysyä ja kuunnella. Kysymyksillä voi ohjata huomaamaan olennaisia asioita, jotka sitten auttavat lasta itse oivaltamaan vaihtoehtoisia tapoja edetä. Yhdessä voi myös pohtia, mihin suurempaan juttuun käsillä oleva asia liittyy, miksi sen oppiminen voi olla hyödyllistä ja mikä voisi olla juuri sillä hetkellä hänelle itselleen sopiva oppimistavoite siinä.
Ei ihan helppoa, mutta palkitsevaa onnistuessaan. Alkaa näkyä motivaatiota oppimiseen. Lapselle löytyy oma, hänelle sopiva tapa edetä, ja vanhemmat huomaavat yllättäen voivansa vähän höllätä huolehtimisesta.
Kuinka sitten tällaiseksi kuuntelevaksi ja kyseleväksi ihmevanhemmaksi tullaan? Tässä muutama vinkki maaperän muokkaamiseen kysymyksille otolliseksi:
- erityisesti murrosikäisen lapsen kanssa, juttele hänelle silloin, kun hänellä on siihen halua (ei siis ainoastaan silloin, kun sinä haluat jutella)
- muistelkaa joskus hienoja hetkiä, joissa lapsesi on erityisesti kunnostautunut. Ne auttavat teitä molempia tulemaan tietoisiksi hänen vahvuuksistaan. Niistä jutteleminen luo myönteistä ilmapiiriä ja madaltaa hänen kynnystään tulla juttelemaan muissakin asioissa.
- hyväksy tunteet, joita lapsi kertoo tuntevansa. Se avaa reitin eteenpäin, koska silloin hän rupeaa paremmin luottamaan tulevansa ymmärretyksi. Kellään ei ole ”vääriä” tunteita ja saattaa olla äärimmäisen helpottavaa kuulla tunteensa tulevan tunnistetuksi, hyväksytyksi ja saada siihen myötätuntoa.
Kysymyksinä avoimet kysymykset toimivat parhaiten, esimerkiksi:
- Kertoisitko siitä vähän vielä lisää?
- Mitä olet jo tehnyt?
- Missä asioissa olet jo päässyt eteenpäin?
- Miten ajattelit edetä? Mitä eri reittejä olisi?
- Mihin isompaan asiaan se liittyy?
- Mitä kaverit tekisivät samassa tilanteessa?
- Mitä joku asian osaava sanoisi?
- Mitä siitä löytyy netistä?
- Mikä olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan?
Ehkä jo huomasitkin, kuuntelemisen ja kysymisen voima toimii myös aikuisten kesken. Vaikkapa työkaveria voi auttaa eteenpäin samalla tavalla.
Kannattaisiko kokeilla?