Jos haluamme lapsemme rakastavan ja hyväksyvän, keitä he ovat, meidän tehtävämme on rakastaa ja hyväksyä, keitä me olemme. (Brené Brown)
Kaunis ajatus, mutta huh, että meidän pitäisi vielä itsemmekin hyväksyä kaiken riittämättömyytemme keskellä!
Mistä hyvin yleinen riittämättömyyden tunne johtuu? Yhtenä syynä on varmaankin kulttuurimme, joka perustuu paljon vertailulle. Naapurit, lasten kavereiden vanhemmat, omat vanhemmat, sisaruksemme, ihmiset, joita arvostamme, ovat kaikki helposti vertailukohtia omille tekemisillemme ja tuloksillemme. Vertailu puolestaan voi johtaa arvottomuuden tunteeseen ja häpeään; sellaisiin tunteisiin, ettei omana itsenään kelpaa joukkoon. Saatamme vetäytyä ja pelätä kaikkea sellaista, mikä voisi paljastaa heikkoutemme. Vertailussa meille näkyvät ihannekuvat voivat olla hyvinkin kaukana näiden ihmisten todellisesta elämästä, mutta me emme välttämättä huomaa kyseenalaistaa niitä.
Entäpä jos viis veisaisimme siitä, mitä toiset ovat ja meistä ajattelevat? Tällöin he eivät ainakaan pääse määrittämään meitä. Kokonaisvaltainen muiden mielipiteiden ja olemassaolon unohtaminen lienee kuitenkin mahdotonta. Ja jos emme välittäisi muiden ihmisten mielipiteistä ollenkaan, jäisi myös hyödyllinen kritiikki ja arvokas palaute saamatta. Yhteys toisiin ihmisiin on hyvä säilyttää, kuuluuhan se motivaatiotutkijoiden (esim. Deci ja Ryan) mukaan hyvän ihmiselämän perusedellytyksiin.
Brené Brown näkee vaihtoehtona pyrkimisen kohti oman häpeänsietokyvyn kasvattamista. Ideana on, että pystyisimme olemaan haavoittuvaisia. Häpeänsietokyvyllä hän tarkoittaa oman pimeän puolen hyväksymistä ja kykyä sanoa esimerkiksi seuraavasti: ”Tämä sattuu. Tämä tuntuu kamalalta, ehkä jopa musertavalta. Mutta menestyminen ja tunnustuksen ja hyväksymisen saaminen eivät ole niitä arvoja, jotka ohjaavat minua elämässäni. Minun arvoni on rohkeus ja olin juuri rohkea. Voit jatkaa matkaa, häpeä.” Häpeänsietokyky on Brownin mukaan kykyä pysyä aitona häpeää kokiessaan, käydä häpeän kokemus läpi uhraamatta omia arvojaan ja selviytyä häpeäkokemuksesta rohkeampana, myötätuntoisempana ja voimakkaampaa yhteyttä tuntevana kuin oli ennen sitä.
Häpeänsietokyvyn kasvattaminen mahdollistaa haavoittuvaisena olemisen, mikä tarkoittaa epävarmuuden sietämistä, riskinottoa ja tunnepuolen suojattomuutta. Se mahdollistaa avoimuuden ja luottamuksen, joka tarvitaan häpeästä puhumiseen muiden kanssa. Ja puhuminen on juuri se tarvittava lääke. Brownin sanoin: ”Häpeä inhoaa sitä, että se puetaan sanoiksi. Jos puhumme häpeästä, se alkaa näivettyä.” ”Jos pystymme kertomaan tarinamme jollekulle, joka reagoi empatiaa ja ymmärrystä osoittaen, häpeä ei voi jäädä henkiin.”
Häpeänsietokyvyn kasvattamiseen voi kokeilla seuraavia keinoja:
- Ole rohkea ja suuntaudu ulospäin. Piiloon menemisen sijasta kunnioitamme itseämme parhaiten jakamalla kokemuksemme jonkun sellaisen kanssa, johon luotamme.
- Puhu itsellesi tavalla, jolla puhuisit jollekulle, jota rakastat kovasti ja jota yrität lohduttaa. Olet ihan ok. Olet inhimillinen. Teemme kaikki virheitä.
- Ota häpeään liittyvä tarina omaksesi. Brown sanoo: Jos hautaamme tarinamme, pysymme ikuisesti sen aiheena. Jos otamme sen omaksemme, saamme itse kertoa lopun.
Myös häpeän kokemuksesta kirjoittaminen vaikka parikymmentä minuuttia päivässä muutaman päivän ajan voi saada suurta helpotusta aikaan.
Ehkäpä reitti omaan eheyteemme ei olekaan niin mahdoton, kuin miltä se aluksi näytti. Fernando Pessoan sanoin: ”Ollaksesi suuri, ole kokonainen. Älä mitään itsessäsi liioittele äläkä sulje pois.”
Lohduttavaa ajatella, että omien puutteiden hyväksyminen voi toimia erinomaisena esimerkkinä myös lastemme kasvamisessa eheiksi aikuisiksi.
Lisää asiasta:
Brené Brown (2013). Uskalla haavoittua. Basam Books Oy. Helsinki.