Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen yli kolmivuotiaan lapsen vanhempi on jo ohjannut ilmiöoppimista? Kyllä, juuri sitä samaa, mistä on viime aikoina puhuttu paljon koulujen uusien opetussuunnitelmien yhteydessä.
Lapsella on kiinnostuksen kohde, hän esittää siitä kysymyksiä ja pyrkii ymmärtämään kyseessä olevaa ilmiötä. ”Kuinka kivet kasvavat?”, ”Miksi ihmisellä on napa?”, ”Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?” Ilmiöoppimisen yksi vahvuus on merkityksellisyyden kokemus, joka syntyy, kun päästään tutkimaan omassa ympäristössä ja elämässä tunnistettavia ilmiöitä.
Meillä vanhemmilla on suuri houkutus täräyttää vaikeaankin kysymykseen jokin nopea ”eroonpääsyvastaus”, tai sitten tunnustaa tietämättömyytemme. Ilmiöoppimisen opetukselliset menetelmät tarjoavat kuitenkin muitakin vaihtoehtoja etenemiseen.
Murkkumotivaation avaimet (2016)
Haasteellista kysymystä kannattaa pitää kiinnostuksen osoituksena ilmiöön ja jokaista laajaa kysymystä mahdollisuutena pitkällekin menevään oppimiseen. Jos nopean vastauksen antamisen sijaan ehdimme hetkeksi pistää kännykän syrjään, pysähtyä kysymykseen ja jutella lapsen kanssa, siitä saattaa seurata kaikenlaista hyvää. Hän ehkä oppii uusia käsitteitä ja voi jopa innostua omatoimiseen jatkotiedon hakemiseen. Voi syntyä pieni tutkimusprojekti, jossa hän ryhtyy kokeilemaan omia teorioita käytännössä. Näitä tutkimusprojekteja kannattaa muuten sitten hiukan seurata ja pitää vakuutukset kunnossa 🙂
Jos ja kun toivottavasti rohkaistut kokeilemaan, tässä muutamia vinkkejä etenemiseen:
- kuuntele lapsen kysymys tarkkaan
- tarkenna sitä jollakin vastakysymyksellä, mikä auttaa ymmärtämään lapsen ajattelua asiasta (esim. ”mistä sulle tuli tommonen kysymys mieleen?”)
- pohtikaa yhdessä, mistä kaikista suunnista vastausta voisi lähteä etsimään
- auta ymmärtämään asiaan liittyviä käsitteitä (jopa meille itsestäänselvät peruskäsitteet saattavat olla lapselle epäselviä, esim. muoto, pinta, muutos tai nopeus)
- kannusta lasta keksimään erilaisia selityksiä ilmiöille. Älä tyrmää hullujakaan selityksiä, vaan esitä niistä tarkentavia kysymyksiä.
- anna lapsen edetä omaa vauhtiaan, mutta tue tarvittaessa
- jos innostusta omatoimiseen etenemiseen ei rupea näkymään, kerro paras mahdollinen oma vastauksesi. Ole samalla ylpeä siitä, että yhteinen juttelunne kuitenkin näytti hänelle erilaisia tapoja pohtia asiaa.
- kun seuraava sopivan laaja kysymys tulee, kokeile uudelleen
Kun lapsi saa rakentaa osaamista rauhassa aikaisemman osaamisensa varaan, syntyy laajempaa ymmärrystä, ja syntyneen uuden tiedon soveltaminen muihinkin tilanteisiin helpottuu.
”Ilmiömäisenä” vanhempana toimiminen on oikeastaan aika hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa. Aikaa se tietysti vaatii, ja välillä kysymysten tulva tuntuu loputtomalta. Ei kuitenkaan yhtään hassumpi tapa investoida tulevaisuuteen.