Meidät vanhemmat tempaistaan aina välillä karuun arkeen. Ja yleensä silloin, kun paljon mieluummin tekisimme jotakin muuta. Ripa-isä oli päässyt rankan työpäivän jälkeen mielipuuhaansa ja olisi aika lailla liioiteltua sanoa, että Susa-tyttären ongelmaan perehtyminen innosti häntä.
Julkaisukelvotonta ensimmäistä ajatusta Ripa ei sanonut ääneen. Seuraavaksi hän mietti, josko hänen vaimonsa Sofi voisi hoitaa asian, koska tämä on tyypillisesti neuvokas tällaisissa tilanteissa. Ajatus tuntui vähän karkuruudelta ja sitten hän myös muisti, että Sofilla oli juuri sinä päivänä iltavuoro. Viidentoista sekunnin miettimisen kuluessa (introverttina luonteena Ripa haluaa ajatella asiat mahdollisimman valmiiksi ennen vastaamista), hänen ajatuksensa kulki suunnilleen seuraavasti:
Niinpä koko juttu meni ulkopuolisen tarkkailijan silmin näin:
Jälkeenpäin Ripa mietti vielä, että kuinkahan opettamisen ammattilaiset olisivat tämän hoitaneet. Jonkinlainen parempi paneutuminen asiaan, hän ajatteli, toisi ehkä vielä paremman tuloksen. Hän ei ollenkaan aavistanut, että Susa tulisi myöhemmin kertomaan opettajansa katsoneen haaveksivasti kaukaisuuteen ja mutisseen ”joistakin isistä”, jotka tämä haluaisi tavata useammin…