Iltasanomat otsikoi tiistaina 7.8.2018 räväkästi:
Uteliaana ostin numeron ja löysin sisäsivulta toteamuksen, ettei palkitseminen hyvästä koulutyöstä kannata. Siinä olikin kaikki palkitsemisesta. Oli hiukan huijattu olo ihan kivasti tehdystä muusta jutusta huolimatta.
Koulutöistä palkitsemista kannattaa pohtia vähän laajemmin. Kysymyshän on ulkoisesta motivaatiosta, eli palkkioita tarjoamalla ja maksamalla pyritään saamaan halutunlaisia tuloksia. Onko se oikein? Kannattaako se?
Ihanteellista olisi, jos työhön kuin työhön löytyisi sisäinen motivaatio, ts. tekemisestä itsestään ja sen aikaansaannoksista saisi sen voiman, millä jaksaa eteenpäin. Asioissa, missä innostus vauhdittaa etenemistä, palkitseminen voi olla haitallista. Palkittu voi kokea palkkion ulkoiseksi ohjaukseksi johonkin sellaiseen, mikä ei ole hänelle mieluista, ja innostus rupeaa hiipumaan.
Mitä sitten voi tehdä, kun havaitsee innostusta ja sisäistä motivaatiota ja tekisi mieli palkita siitä? Kannattaa hetki vielä miettiä, onko palkitseminen ollenkaan tarpeellista. Ja jos on, voiko sen toteuttaa siten, että siinä olisi mahdollisimman vähän ulkopuolisen ohjauksen tuntua.
Entä kun minkäänlaista innostusta ei ole havaittavissa eli sisäistä motivaatiota ei kertakaikkiaan löydy?
Silloin voi auttaa etsimään sisäistettyä motivaatiota, eli kiinnostusta hiukan ikävämpään asiaan sen takia, että se palvelee jotain isompaa, lapselle tärkeää hienoa asiaa. Esimerkiksi kurjalta tuntuvia kouluaineita saattaa sietää paremmin, jos huomaa niiden hyvän hoitamisen lisäävän valinnan mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Yhteinen tulevaisuuden pohdinta lapsen kanssa saattaa olla ihan riittävä motivaattori tähän.
Jos motivaatio on edelleen kateissa, voi mennä vieläkin enemmän ulkoisen motivaation suuntaan. Tällöin kannattaa muistaa, että palkkioilla yleensä saadaan korkeintaan sitä, mistä palkitaan. Ovatko silloin arvosanat se tärkein juttu? Arvosanathan mittaavat kokeissa ja näytöissä onnistumista, eivät välttämättä edes osaamista. Lisäksi, jos koetulokset ovat huonoja, ajattelu voi synkistyä tarpeettomasti. Luvattu palkkio ei kannustakaan enää yrittämään vaan pikemminkin lannistaa. Mieleen saattaa tulla peräti jokin kepulikonsti. Arvosanojen sijasta voi seurata yrittämistä, itsensä likoonlaittamista ja tekemistä, ja palkita sitten niiden perusteella.
Olenko sitten samaa mieltä tuon Iltasanomien otsikon kanssa? Olen nähnyt niin paljon erilaisia vanhempia, lapsia, perheitä ja tilanteita, että vastaan kyllä ja ei. Siinä mielessä kyllä, etten arvosanoista palkitsemista koskaan lähtisi ensimmäisenä kokeilemaan.
Lisää motivaatiosta:
Deci, E. L. (1995). Why we do what we do. Understanding Self-Motivation. Penguin books.
Jäntti, L. & Hirvonen, K. (2016). Murkkumotivaation avaimet. Educons.
Martela, F. (2015). Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja. Gummerus.
