Kaksi nuorta kalaa sattuu uiskennellessaan kohtaamaan vastakkaiseen suuntaan uivan vanhemman kalan, joka nyökkää ja sanoo: ”Huomenta, pojat, miltäs vesi tuntuu?” Nuoret kalat uivat taas vähän aikaa, kunnes toinen katsahtaa toista ja sanoo: ”Mitäs hemmettiä se sellainen vesi oikein on?”
Näin David Foster Wallace lähti liikkeelle puheessaan collegesta valmistuville opiskelijoille vuonna 2005. Koulun pitäisi opettaa ihminen ajattelemaan. ”Mikäli täydellinen vapaus ajattelun kohteista tuntuu teistä niin itsestään selvältä, ettei siitä puhumiseen kannata edes tuhlata aikaa, pyydän teitä ajattelemaan kaloja ja vettä ja unohtamaan hetkeksi sen, mitä ajattelette itsestäänselvyyksien arvosta”, jatkoi Wallace.
Puheen ydin oli ylimielisyydessä, sokeassa varmuudessa ja ahdasmielisyydessä, joka vangitsee meidät niin perinpohjaisesti, ettemme edes tajua olevamme ”vankilassa”. Joudumme tiedostamattomuuden ansaan. Näemme asioita päivä päivältä kapeammin, emmekä huomaa sitä itse. Erityisen salakavalaa on, että uskomuksemme ohjaavat havaintojamme etsimään lisävahvistusta juuri näille uskomuksille.
Mitä sitten voimme tehdä?
Ajattelemaan oppiminen tarkoittaa Wallacen mukaan, että opimme säätelemään, miten ja mitä ajattelemme. Opimme valitsemaan, mihin kaikkeen kohdistamme huomiomme ja kuinka muodostamme kokemuksistamme merkityksiä. Jos emme osaa tai halua tehdä näitä valintoja, meitä viedään kuin pässiä narussa.
Voisimmekohan alkajaisiksi hyväksyä, että kaikilla asioilla on useita puolia? Se hurjan ohituksen tehnyt eteemme kiilannut maasturi saattaa olla viemässä katolta pudonnutta pientä poikaa sairaalaan. Hymytön asiakaspalvelija saattaa miettiä, kuinka hänen dementoitunut äitinsä selviää seuraavasta yöstä. He eivät siis välttämättä tähtää meidän elämämme hankaloittamiseen, vaan yrittävät itse selviytyä. Tilanne muuttuu, kun näkökulma vaihtuu. Oma valintamme on, kuinka haluamme ajatella ja antaa sen sitten heijastua käytökseemme.
Voimme tutkia, millaisia uskomuksia löydämme omasta ajattelustamme. Osa niistä on todennäköisesti voimauttavia tyyliin ”kaikilta ihmisiltä voi oppia jotakin”. Osa saattaa olla rajoittavia, esimerkiksi ”taidenäyttelyssä ei voi olla hauskaa”. Rajoittavia uskomuksia löytää ehkä helpoiten kiinnittämällä huomiota ilmaisuihin ”aina”, ”kaikki”, ”ei koskaan”, ”täytyy”, ”pitäisi” ja ”en saa”. Kun löytää tällaisen rajoittavan ajatuksen, sen voi vaihtaa johonkin kokonaan toisenlaiseen (kukapa ajattelemista voisi estää). Sitten voi tunnustella, olisiko mitenkään mahdollista ajatella enemmänkin näin, ja jos olisi, kuinka se vaikuttaisi omaan elämään.
Omiin läheisiin liittyviin rajoittaviin uskomuksiin voi kokeilla vaikkapa seuraavia vaihtoehtoja:
- muistan helposti hyviä asioita hänestä
- hän saa minut kasvamaan ihmisenä monella tavalla
- hänellä on jokin positiivinen tarkoitus, jonka vielä saan selville
Yleensä kannattaa kokeilla useita vaihtoehtoja. Kokeilut kannustavat myös etsimään lisätietoa kyseisestä asiasta ja laajentavat näkökulmia silläkin tavoin. Lopulta voi valita, mihin ”totuuteen” haluaa mieluiten uskoa ja antaa sen heijastua käyttäytymiseen.
”On käsittämättömän vaikeaa elää tietoisena, aikuisena, päivästä päivään”, sanoi Wallace puheensa lopuksi. ”Ja se taas muistuttaa meitä jälleen yhdestä suuresta itsestäänselvyydestä: teidän koulutuksenne todellakin on koko elämän mittainen asia, ja se alkaa nyt. Toivotan teille paljon enemmän kuin onnea.”
Lähteitä:
Wallace, D. F. (2012). Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Esseitä ja argumentteja.
Educons (2015). AKKU-verkkomateriaali vanhemmille