Jääkärppien harjoitus oli meneillään. Valmentajan ääni kaikui hallissa. Jää narskui kuuluvasti, kun pojat luistelivat siniviivojen väliä edestakaisin.
”Tatu”, valmentaja huusi, ”tuus käymään täällä.”
Tatu luisteli valmentajan luokse hengästyneenä kysyvä ilme kasvoillaan.
”Ook sä ikinä kokeillu, millä asennoilla pääsee nopeimmin pysähtymään ja vaihtamaan suuntaa? Kokeiles vähän erilaisia asentoja, korkeita ja matalia”, valmentaja sanoi hänelle ominaisella karskilla ja kuuluvalla äänellä.
”Ookoo”, Tatu vastasi lyhyesti ja luisteli takaisin muiden joukkoon.
Harjoittelu vaihtui avauksiin ja sitten oli vuorossa kaikkien odottama harjoituspeli. Siinäkin valmentaja antoi kerran Tatulle sijoittumista koskevan vinkin ja toisen kerran mainitsi oikeasta ajoituksesta ketjuja vaihdettaessa. Myös muille tuli kaikenlaisia vinkkejä, mutta niihin Tatu ei kiinnittänyt huomiota, vaan keskittyi vain omaan suoritukseensa.
Ripa, Tatun isä tuli hallille vähän ennen harjoituspelin päättymistä. Hän ehti juuri juoda kahvin hallin kahviossa, kun Tatu tuli apean näköisenä ja puhumattomana pukukopista.
Ulkona Ripa mietti, mitä tehdä. Syntyi seuraava vuoropuhelu:
Tatu ei sanonut mitään, mutta jotain tapahtui.
Sitten hän yhtäkkiä puhkesi puhumaan. ”Ens kerralla mä voisin madaltaa asentoa suunnan vaihdoksissa, sit mä voisin jotenki yrittää pitää lyhyempää etäisyyttä siihen pakkiin ja sit hypätä kentälle vaihdossa aina just oikeeseen aikaan.”
Painavasta kassista huolimatta Tatun vauhti oli puhuessa kiihtynyt niin paljon, että Ripa joutui tihentämään askeliaan.
—–
Uudelleenmäärityksistä (refraiming) enemmän AKKU-materiaalissa (www.educons.fi/akku).